PostHeaderIcon Jäsentiedotteet

JÄSENTIEDOITE 09.05.2011

 

KEVÄTTERVEHDYS  LiePs:n pursiseuran jäsenet !

 

On taas jäiden lähtö aika ja purjehduskausi tulollaan. Vuosikokoukset pidetty ja henkilövalinnat tehty kuluvalle vuodelle.

 Seuran talous on edelleen +- 0 tasolla, joskin mitään suurempia hankintoja ei ole toisteiseksi tiedossa.

Laituri saatiin talkoilla ponttonin osalta kuntoon. Harmillista oli kuitenkin, että jäät olivat siirtäneet laiturin ankkurointipainot pois paikoiltaan, eikä laituri tahdo pysyä paikoillaan.

Tarvittaisiin järeää kalustoa siirtämään ne takaisin syvemmälle omille paikoilleen.

Siksi laiturin päästä ei pidä sukellella umpimähkään ainakaan matalan veden aikaan, samoin kannattaa varoa veneiden pohjia.

Seuran jäsentilanne on pysynyt jokseenkin entisellään noin 40:ssä jäsenessä, lisääkin mahtuisi. Mainostakaa vähänkin asiasta kiinnostuneita!

Pursiseura ei järjestänyt viime kesänä mitään erikoisempia tapahtumia osanottajien vähyyden takia, mutta jos kiinnostusta riittää pyritään järjestämään ohjelmaa tarpeen mukaan.

Pitäkää yhteyttä minuun tai sihteeriin Lauri Mikkoseen.

Liklamon tukikohdassa tehtiin menneellä kesällä pieniä korjauksia, kuten huonekalujen lakkauksia ja kuluneiden kalusteiden korjauksia.

No se siitä, mutta aina jotain pientä tekemistä löytyy, ketä kiinnostaa esim. polkujen haravointia, puuntekoa, mökin siivousta yms.

Näissä merkeissä jatketaan.

 

Suotuisia purjehduskelejä odotellessa

TERVEISIN

Ahti Sarasoja

Kommodori

 

KEVÄTTERVEHDYS, HYVÄT PURSISEURALAISET!

 

Kesä on taas kovalla vauhdilla tulossa, samoin kuin purjehduskausi. Vuosikokoukset on pidetty ja henkilöt valittu vuodelle 2010, siitä sihteerin liite. Liklamon laiturin rantaponttooni saatiin lopulta vaihdettua suht' edullisesti vaihtamalla se kahteen jämäkkään muoviponttooniin. Mutta laituri kaipaa vielä jatkossakin huoltoa esim. kiinnitysketjut ovat aika ruostuneita ja kuluneita.

 

Polttopuita näyttää olevan ainakin vuodeksi. Kiitos siitä "mökki-isännälle", joka oli talvella hoitanut asian perheensä kanssa. Seuralle on myös hankittu Liklamoon kaasujääkaappi ja kaasuhella, kun käytätte niitä, niin tutustukaa ensin käyttöohjeisiin. Vaikka maksaneita jäseniä seuralla oli vain 39; niin seuran tilillä oli vielä huhtikuun lopussa "rahnaa" 8 €. Tukea ja uusia jäseniä kaivataan edelleen.

 

Kesän alussa on tarkoitus järjestää veneilypäivä Lieksan satamassa, jossa voisi olla kaikkea veneilyyn liittyvää. Pursiseuralla olisi oma osasto makkarakojuineen ja kahveineen tietty. Jos jollakin sattuu olemaan vanhentuneita hätäraketteja tai käsisoihtuja, voitaisiin ne ampua harjoitusmielessä pois, tietenkin säävarauksella. Tästä ilmoitamme tarkemmin Lieksan Lehdessä järjestöpalstalla.

 

Myös yhteis eskadeeri johonkin mukavaan paikkaan Pielisellä voisi olla monen vuoden jälkeen paikallaan ehkä loppukesällä, mutta tästäkin enemmän tietoa myöhemmin.

 

PITKÄÄ JA KAUNISTA KESÄÄ ODOTELLESSA

 

Ahti Sarasoja

Kommodori

Viimeksi päivitetty ( 07.06.2010 18:50 )